Hieman ollaan taas syrjäpoluilla. Ajatukseni oli pohtia, miksi mustavalkoinen suttukuva on hyväksyttävämpi katselijalle. Tai ainakin luulisin, koska itselleni se on, ja minähän olen aina oikeassa. Kapa
Niin kehittäessä on monia valintoja tehtävissä. Digillä voi valita vaikka vinjetoinnin korjauksen päälle tai pois. Onko se kuvankäsittelyä.. Jep.
Jos hiukan muutan kysymystä: Jos valokuvausta keksittäessä olisi heti saatu taltioitua värikuvia, niin olisiko mustavalkoisella valokuvalla tällä hetkellä muuta kuin samanlaisen kuriositeetin asema kuin esimerkiksi ns. instakuvan filttereillä. Kannattaa miettiä myös, että miten olisi edes tehty mustavalkokuvia, jos filmi alunalkaen olisi jo vanginnut värit. Ei ainakaan filttereillä.
Aloituksen esimerkistä en niin sellaista eroa huomaa. Rajauksella on oleellisempi vaikutus siinä. Tosin aika ankea silmälappufiilis siitä ahtaudesta syntyy, joten käy myös esimerkkinä siitä miten jälkikäteistyöllä ei aina kaikkea pelasta. Toisenlaista toki syntyy. Osin parempaa, osin huonompaa - riippuu mihin pyritään ja mitä tarvitaan.
Olisko niinkin yksinkertainen selitys kuin että millaisia estettisiä syötteitä ihminen saa, sellaisia hyväksyy ajan myötä helpommin. Bachin musiikki tai fuusiojazz tuottaa merkittävästi enemmän nautintoa, jos sitä on vuosien ajan saanut syötteenä kuin ensi kertaa kuullessa. Meidän ikäpolven henkilöt ovat kyllä saaneet nähdäkseen mustavalkoista suttukuvaa ihan riittävästi hyväksyäkseen sen...
Niin... Mites muun taiteen puolella? Onko mahdollisuus maalata väreillä estänyt grafiikan kehittymistä taiteena? Eri lajeja, mutta elinvoimaisia.
Juu. Kuva on katsojalle elämys - sitä ei olennaisesti muuta tieto jostakin valmistusmenetelmien vaiheesta. Tiedän esimerkiksi, että Hemingway kirjoitti seisten, kone oli matalan kirjahyllyn päällä. Merkiltään Royal Quiet de Luxe. (Poikkesin joskus k.o. huoneessa). Ei se mitenkään muuta lukemiskokemusta, jos/kun aina joskus palaan joen yli puiden siimekseen. Sama kuvien kanssa. Minusta on hassu ja välinekeskeinen ajatus, että kuvalle jotenkin syntyisi arvoa sen tekotavasta.
Edelleenkin oon pettynyt Ansel Adamsin työtapoihin. Kaikki hienot Zone-systeemit.....luulin että kuva on negana valmis, ei muutakuin paperille vakioajalla valottaen.... Mutta ei. Pimiössä kuulemma piti voimistella niinkuin muutkin teki.
Juu. Elämänkerrassaan mainitsi, että Moonrise oli hankala negatiivi. Kun sitä ryhtyi vedostamaan, niin aina alkuun tuli sutta ja sekundaa. Kuulemma vasta kolmantena päivänä alkoi tulla priimaa... Assari kertoi omassa versiossaan, että häijyä teki repiä niitä melkein täydellisiä. Kymmenittäin, ja jo siinä vaiheessa niistä maksettiin 10000 taalaa kappaleelta.
Mutta, täydellinen vedos on täydellinen vedos. Kerran Lontoossa, oltiin kaverin kanssa jollain messumatkalla ja poikettiin näyttelyssä. Taisi olla National Portrait Gallery, mutta joku sekalainen näyttely siellä oli. Niin tai näin, pari Anselin vedostakin oli ripustettuna. Seisoin siinä toljottamassa, kaveri kierteli näyttelyä. Tuli sitten kysymään, mennäänkö eteenpäin. Sanoin, että menee hetki vielä. Tuli mies puolen tunnin päästä takaisin, ja sanoi, että nyt muuten lähdetään. Jos olisin ollut yksin matkassa, olisin katsellut pitempään. Edellä joku sanoi, että niitä mustavalkotuhruja on nähty oma osuutemme. Niin onkin, mutta *täydellisiä* vedoksia ei kyllä turhan montaa.
Kirjailija kyllä itse antoi arvoa ja panosti tekemisen tapaan. "Kun kuvaa jotakin samana päivänä tapahtunutta, hetkenmukaisuus saa ihmiset näkemään sen omassa mielikuvituksessaan. Kuukauden kuluttua tämä aikaelementti on poissa ja kuvaus on lattea eivätkä lukijat näe tapahtumaa mielessään eivätkä muista sitä. Mutta jos kuvaamisen asemasta sepittää sen, siitä voi tehdä täyden ja kokonaisen ja pitävän ja sille voi antaa elävyyden. Luot siitä hyvän tai huonon. Se on sepitetty, ei kuvattu. Se on juuri yhtä tosi kuin kykysi tehdä se ja tietämys jonka siihen panet." Pari muutakin ketjun asiaan sopivaa sitaattia olisi ollut Hemingwayn kirjassa Täyttä elämää. Tämä oli paras.
Hyvä maalaus tyhjiössä, hyvällä kehystyksellä tai (kuinka vain) sopivalla ympäristöllä on nameinta nannaa - filmi tai digi -valokuviin ei rajaus, rajaamattomuus tai edes kehystys tuo mitään lisäarvoa. Parhaat luomukset syntyvät kun pyörittelee luodessaan lantiota... (Tätä nulliteettia ei ole auktorisoitu. Mielipidettä ei edes ole harkittu. Tämä oli "suolto")