Tämä on taas se ikuinen paradoksi, että kuka mitäkin taiteella tarkoittaa. Jos kuva tms. ei aiheuta mitään tunteita, niin silloinhan se ei ole muuta kuin reproduktio. Jos kuvaaja näyttää kuvaa 100 ihmiselle ja 95 mielestä kuva on kiva, hyvä, kaunis, thumbs up tai mitä näitä on, niin eikös tuossa tarkoitus ole ollut alistaa koko yleisö?
Meidän kulttuuripiirissämme luultavasti valtaosa aikuisista tekee jonkin eron taiteen ja viihteen välille. Tekee eron ehkä vain vaistomaisesti ja muita apinoiden, tekee eron ehkä jatkuvan itsenäisen pohdinnan tai oman toiminnan kautta mutta tekee kuitenkin. Valokuvan puolella on tietysti jo historiallisesti eroteltu myös esimerkiksi reportaasi / kuvajournalismi. Entäs sotien välinen (ja osin kohta sodan jälkeenkin) eurooppalainen humanistinen kuvaustraditio; taidetta, viihdettä, kuvajournalismia? Vai nyt jo hassua patetiaa?
Noinhan se menee jos ajatellaan taidetta instituutiona. Päätöksen siitä mikä on taidetta ja kuka pääsee sisään taiteen kentille, tekevät taiteilijat järjestöissään sekä muut taiteen kentän vakiintuneet toimijat - kriitikot, kuraattorit, alan opettajat ja taiteen ostajat. Näin ajateltuna valokuvaamisessa ei ole perustavanlaatuista eroa vaikkapa kirjallisuuteen tai teatteriin verrattuna. Mutta tuo on vain yksi kanta. Sillä on perustelunsa (erityisesti hiukan vanhahtavassa) yhteiskuntatieteellisessä taiteen tutkimuksessa, mutta sitä voi perustellusti kritsoida. Kritiikki voi olla tutkimusperustaista, mutta on myös aivan selvä, että monen tavallisen kansalaisen mielestä ajatus taiteesta itseään määrittelevänä on lähtökohtaisesti vanhahtava, elitistinen ja pömpöösi. Ei ole kärjistettyä väittää, että taideinstuutiot ovat em. kritiikin mukaisesti menettäneet auktoriteettiaan aikaisempaan nähden. Nykyajan maailmassa taide ei voi oikeuttaa tekojaan "ylevillä päämäärillä", vaan sen on arvioitava toimintaansa yhtä itsekriittisesti kuin muidenkin yhteiskunnan instituutioiden odotetaan tekevän. Näin siis myös McCurryn pitäisi arvioida omaa toimintaansa "afghaanityttöä" kuvatessa - tuo siis vain yhtenä esimerkkinä. Sama koskee tietenkin myös vähäisempääkin kuvaamista ja jossain mittakaavassa ihan meitä jokaista. PS Itse ajattelen enemmänkin, että valokuvaus on kulttuuria. Jollekin valokuvaaminen voi olla kulttuuriammatti, minulle se on kulttuuriharrastus.
Kyllähän tuosta nyt ovat jotkut innostuneet oikein kunnolla. Tämän ajan ilmiö: Jälkimoralisointi ja tekopyhä & huonosti näytelty valemyötätuntoitku. Kannattaisi olla varma että on edes asioista varma. Ennen kivien heittelyä...
Ja valokuvauksesta taidetta on niin häviävän pieni osa että se siinä melkein yltää perus ojankaivajien tasolle.
Tämäkin tylsimys-materialisti-kamerarunkku-Tony-"rich bitch" teeskentee välittävänsä oikeista asioista (ja kalastelee sillä varjolla lisää juutuubsuosiota): ... Esittää itkuisella äänellä spekulointeja. Halpamaista.
^Hyvä esimerkki olisi ollut siitä, kuinka tavarahiplarit suhtautuvat oikeisiin valokuvaajiin. "Ihmiset" ovat sitten laajempi käsite...
Tilannejohtamisoppien mukaisestikin vaarallisin yhdistelmä on inkompetentti mutta innokas ;-) EDIT: kerran uran alkuaikoina konsernin talousjohtaja sanoi, että pitäkää tuota kaveria silmällä...
Kukaanhan meistä ei ole tyhmä... on vaan väärissä tehtävissä tai sitten ei vielä ole perehtynyt asiaan
Ei. Tossakin naapurikylällä yksi joutomies, touhusi lapsia ainakin kolmen samassa rapussa asuvan leidin kanssa. Ahkera, mutta suuntautuminen olisi voinut olla johonkin muuhun puuhaan.
Ei kelpaisi viihteeksi. Muiden "käsitykset" paljon hauskempia lukea. Omat ei yhtään naurata. Laittakaa lisää, kiitos. Muistakaa myös moralisoida kymmeniä vuosia vanhoja asioita, joista ette oikeasti tiedä höykäsen pöläystä. Jos se on niinku muodikasta...