Mulla on kortteja laukussa vähän toistakymmentä. Muutama kortti alkanut vuosien käytön jälkeen käyttäytymään epävakaasti. Vaikka ne hankittaessa ovat olleet ei nyt arvokkaita mutta eivät ilmaisiakaan, niin vuosien käytön aikana on ko korttityypin hinta käytännössä laskenut mitättömäksi ja tosiaan vuosien jälkeen ostopaikkakin epäselvä. Kustannustehokkain tapa on heittää epävarmaksi ajattelemansa kortti pois ja laittaa uusi sisään ja unohtaa asia...
Samaa mieltä, ettei epävarmojen korttien kanssa hyödytä riskeerata kuvauksia kun varmojakin korttejaon olemassa. Yksi yleinen korttien epävarmuuden syy on yhteensopimattomuus. Kannattaa varmistaa käytetyn kortin yhteensopivuus kameran kanssa. Minulla esim Lexarin 128bg UHS2 kortti toimii hyvin Olympuksessa, mutta Sony temppuilee sen kanssa. Sensijaan Sandiskin 128gb 95mbs kortin kanssa molemmat kamerat toimivat hyvin.
Lexar lopetti sd- korttien valmistuksen, osassa oli viallinen firmware. Lexar Is Shuttering | Say Goodbye to Lexar Memory Cards
Onhan mullakin yhdessä kamerassa (D4) XQD, mutta ei sitä tuon D810:n korttireikään oikein saa mahtumaan, edes väkivalloin...
Eikös Lensrentalsin sanaa yleensä pidetä näissä piireissä jumalan sanasta seuraavana? Tässä heidän ajatuksiaan Sony / Canon / Nikon dilemmasta: Roger’s Rants: My Canon/Nikon Mirrorless Camera Unfanboy Opinion PS Mitä noihin kortteihin tulee, niin SD on vaan kiistattoman kätevä ja edullinen. Lisäksi SD on niin yleinen, että siitä muodostunut lähes standardi. Vaikka tiedän, että XQD on teknisesti parempi, niin en heti vaihtaisi. Vielä toistaiseksi SD:n kirjoitusnopeuskin on riittänyt, mutta en tosiaankaan osaa sanoa kuinka pitkälle SD:tä on mahdollista kehittää. Mikään ei tietenkään ole ikuista. Saattaahan se olla että XQD ilmestyy tulevaisuudessa myös Sonyyn koska ymmärtääkseni myös Sony noita kortteja valmistaa.
XQD taitaa olla alunperin Sonyn ja Nikonin yhteinen kehitysprojekti ja käytännössä kaikki kaupoista löytyvät ovat Sonyn valmistamia, joitain jollakin Delkin-nimikkellä näkee, en tiedä mistä on kysymys.
Aikaisemmastakin elämästä muista Sonyn valmistamien muistien äärimmäisen epäyhteensopivia kolmansien osapuolien kanssa. Jos laatua tavoittelee, niin veikkaan Sandiskin olevan jo tunnetun historian osalta paras valinta - ainakin Nikoniin ja Canoniin.
Olen pahoillani, että vein tätä noihin muistikortteihin ja sitä kautta koko keskustelua outoon suuntaan. Muistikortti on pieni detalji kokonaisuudessa. Mulle tosiaan on aivan sama, mikä on tuotteen elinkaari tai -ikä. Mulle tärkeämpää on käyttöikä. Jos maksan kamerarungosta pari tonnia, niin sen tulee olla monta vuotta, koska on muitakin harrastuksia. Ikävä kyllä digiaikana en ole balanssia tämän kanssa löytänyt. Tuo aiemmin laittamani globalshutteriin liittyvä, että joku on ehkä laskenut, oli tavallaan sarkasmia, mutta sisältäen toivetta. Mulle perinteisen verhosulkimen käyttöikä on noin 30k. Ja noin sanoen saan varmaan vihat niskoilleni. Ei kuvat kameralla parane, mutta ei tekniikkakaan saisi rajoite olla. Tuo on ainakin itselleni tärkeä pointti. Siksi yritän omalta kannalta pohtia.
Puhun nyt takavuosien valokuvausteollisuudesta, jolle Sonyn epäyhteensopivat kortit olivat tolkuton riesa.
Onkohan kyse kuitenkaan kuvamääristä? Ikäkin voi vaikuttaa. Toisaalta olen ikivanhoille korteillekin paukuttanut kymmeniä tuhansia kuvia ongelmitta.
Minulla on Oly E-M1 mk2:ssa kohta 30 000 kuvaa otettuna. Kuvamäärä selittyy sillä kun on tullut käytettyä kameraa muutamaan projektiin. Lisäksi lintulaudan lintujen kyttääminen tuottaa nopealla kameralla äkkiä 1000 ruutua (osa toki sähköisellä sulkimella). Olen muutenkin kuvannut Olympuksella paljon. Joka tapauksessa, kun valmistajat ilmoittavat tämän tyypin "prosumer" kameroille 100 000 tai 150 000 kestoiän sulkimelle, niin en ole paljoa suljinta säästellyt. On olemassa myös muita teknisiä syitä miksi digikamera vanhenee nopeasti ja muuttuu lopulta retro-reliikiksi. 5 vuotta on digikameralle jo korkea ikä ja 10 vuoden päästä se on lähes antiikkia. Parempi vain kuvata eikä säästellä. Tuota vasten omistamalleni Sonylle luvattu 500 000 kuvan kesto sulkimelle on harrastajan kannalta käytännössä rajoittamaton lukema. En ole eläissäni 500 000 kuvaa ottanut. Ja on niinkin, että jonkun valmistusvirheen tai muun poikkeaman vuoksi erittäin kestäväksi luvattu suljin hajoaa esim 10 000 kuvan kohdalla. Peilikamerassa on lisäksi peilimekanismi, jonka hajoaminen on itseasiassa vähintään yhtä yleistä kuin sulkimen hajoaminen. Voin myös kuvitella, että peilin ja apupeilin mekanismien väljistyminen heikentää ajan saatossa mm. peilikameran tarkennuksen täsmällisyyttä. Tässä suhteessa peilitön on hyvä ratkaisu. Toisaalta peilittömissä on aika yleisesti kamerarungissa vakaaja. Voisin kuvitella, että se altistaa kameran esimerkiksi iskuista johtuville vaurioille. Vajaakamekanismia on myös helppo vahingoittaa kennoa pudistettaessa. Siltikin kamerat ovat nykyään hämmästyttävän kestäviä. Digikameroiden kuvamäärät ovat aivan toista luokkaa kuin oli filmikameroilla, muta silti useimmat kamerat jäävät vanhuuttaan aivan ehjinä ja toimintakuntoisina (ehkä akkua lukuunottamatta) pölyttymään hyllyille.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Niin kuin jo sanonut, niin kyse on vain minun kokemuksesta ja itselleni naulatusta käyttöiästä, ei mistään yleisestä faktasta. Jokaisessa kortissa on tullut ensimmäiset virheet siellä viidentonnin paikkeilla. Kannattaa nyt ottaa sekin huomioon, että toki kamera aina vaikuttaa myös, mutta kamerasta riippumatta on ollut noin. Eli koko systeemi (kamera&kuvaaja, eheh) vaikuttaa. Mulla käyttö on ilmeisen huoleton ja hällä väliä. Eikä mulla tosiaan niin hirvittävän suurta otantaa ole muutenkaan. Mitä noihin sulkimiin tulee, niin tosiaan kaikkea lupaillaan. Takuuhan sen aika tarkkaan määrittelee, mikä on sulkimen käyttöikä. Jos itse olisin ammattikuvaaja, niin määrittelisin nykyisellään kameran käyttöiäksi 2-3 vuotta/~30000-50000 kuvaa. Mulle taas tuo kuvamäärä on oikeastaan määräävä. Mitä vähemmän liikkuvia osia, niin sen parempi. Toisaalta laskentatehot on mitä on nyt. Ja sellaista. Mutta mielenkiintoista seurata. Kyllä ne japanilaiset osaa. Itse olen tässä valokuvauksessakin vähän väliinputoaja, tai se joka palaa aina lähtöruutuun.
Tämä menee pahasti ohi aiheen. Sillä ei ole yhtään mitään merkitystä onko kuvattu 6x6 vai 24x36 tai jotain ihan muuta, jos näyttelytason vedoksista puhutaan. Tekniikan kannalta on erittäin mielenkiintoista seurata, mihin menee. Mutta (kuvaa (?) ja) ilmaisua siihen ei pidä sekoittaa.
Kun kerran on näyttely, on siinä sen näyttelyn taso ja mitä selvimmin "näyttelytaso" teknisesti, kuvallisesti ja kokonaisuutena. Siinä se on, nahkoineen ja karvoineen. ( Siihen loppui satumaa)
Ensimmäiseen: Tuskin sentään sellaista palvelussuhdetta tekniikan kehityksellä valokuvauksen eteen nykyään on. Kun tarve oli rakentaa ensimmäisiä toimivia kameroita, yhteys oli selkeä. Selkeä se oli vielä jopa 60-luvulla kun pienkamerat tunkeutuivat sinne mikä oli vielä kuvaamatta. Toiseen: Vaikuttaa hirvittävän usein siltä, että tuotosten kiinnostavuudessa (valokuvien tasossa) ei ole mitään yhteyttä välineitten tekniseen kehitysasteeseen.
Tiivistit ongelman yhteen lauseeseen. Ja tästä meillä on huono omatunto!? First world problems - keski-ikäinen mies osti kalliit valokuvauskamat, muttei osaa kuvata muuta kuin keskisommiteltuja pönöjä. Maisemakuvissaankin on horisontti keskellä. Yleisellä tasolla ongelma on analoginen sen ahdistuksen kanssa, että keski-ikäinen mies on hyväosainen mutta ei saa elämässään tehtyä asioita niin hyvin kuin mielikuvituksessaan haluaisi. Hänen keittiönsä on kaunis, mutta hän syö eineksiä. Hänen kirjahyllyssään on kirjoja, mutta hän ei jaksa keskittyä lukemiseen. Ja ne joskus ostetut retkiluistimetkin makaavat vuodesta toiseen hänen kaapissaan käyttämättöminä koska jaksavuus lopahti. Huom! Nuo esimerkit eivät ole minun elämästäni, vaikka toki voisivat olla. So what! Keski-ikäinen mies on muutenkin olento joka omaa taipumuksen olla hiukan naurettava. On muistaa, etteivät fiktiivisen keski-ikäisen miehemme keskipönö-valokuvat johdu siitä, että hän osti hienot kuvauskamat. Sillä hyvällä kameralla hänen saattaa olla hiukan parempi harjoitella valokuvausta kuin huonolla. Toivotaan siis että ihme tapahtuu - sattumalta mies katsoo valitsemansa täyskennoisia peilittömiä valmistavan kameramerkin ambasadorin kuvia ja innostuu ihan oikeasti kuvaamisesta. Tai vaimo vie hänen kesällä innostavaan valokuvanäyttelyyn. Tai jotain... Ehkäpä tämä valokuvauksesta syvemmin kiinnostuminen on vuosien prosessi, mutta tuskinpa se aivan hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa on.
Nyt juna menee jo railakkaasti kiskoilta mutta menkööt. Sommittelun "kultaiset säännöt", kuten joku rule of thirds, ovat mielestäni täysin keinotekoisia ja pahimmillaan luovuuttaa rajoittavia ulkoa annettuja raja-aitoja. Sommittelussa ei ole olennaista se, että kohde sijaitsee joka kuvassa juuri tietyssä kohtaa kuva-alaa, vaan se miten kyseinen kohde suhtautuu muihin kuvassa oleviin elementteihin (jos niitä on) ja miten kokonaisuus viestii sitä mitä kuvaajan oli tarkoitus viestiä.